:TEOSTO: Musiikin käytöstä YouTubessa pohjoismainen sopimus

Musiikin käytöstä YouTubessa on solmittu uusi, yhteispohjoismainen lisensointisopimus. Sopimuksen teki pohjoismaisten tekijänoikeusjärjestöjen Teoston, Kodan (Tanska) ja Tonon (Norja) yhteisyritys Polaris Hub. Sopimus korvaa maiden aiemmin tekemät paikalliset sopimukset ja astuu voimaan 1.10.2020.

YouTube on Suomen käytetyimpiä digitaalisia kanavia: tuoreen tutkimuksen mukaan sitä käyttää musiikin kuunteluun jopa 82 % suomalaisista*. Nyt solmitun sopimuksen myötä suomalaiset säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja musiikkikustantajat saavat jatkossakin korvauksia silloin, kun heidän musiikkiaan julkaistaan ja kuunnellaan YouTubessa.

Aiempaa kattavampi sopimus

Uusi pohjoismainen sopimus korvaa yksittäisten maiden aiemmin tekemät paikalliset sopimukset. Sopimuksen piiriin kuuluu koko kolmen järjestön edustama musiikki ja se koskee niiden YouTube-käyttöä paitsi kotimarkkinoilla, myös kansainvälisillä markkinoilla Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja suuressa osassa Aasiaa.

Sopimus saatiin solmittua pitkällisten neuvotteluiden jälkeen. Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen yhteispohjoismaisin voimin.

”YouTuben käyttö musiikin kuunteluun on kasvanut viime vuosina jatkuvasti. On erittäin tärkeää, että saimme päivitettyä sopimuksemme vastaamaan palvelun kasvanutta merkitystä. Näin varmistamme myös, että suomalaiset voivat jatkossakin käyttää YouTubea musiikin kuunteluun helposti ja laillisesti.”

Musiikin käyttö digitaalisilla alustoilla kasvaa

Sopimuksen tehnyt Polaris Hub on Teoston, Kodan ja Tonon perustama yhteisyritys, joka on vuodesta 2019 lähtien neuvotellut ja tehnyt sopimukset keskitetysti kaikkien kolmen organisaation puolesta kansainvälisten digitaalisten musiikkipalveluiden kanssa. Tähän mennessä se on neuvotellut ja solminut sopimukset Facebookin, Instagramin, SoundCloudin ja Spotifyn kanssa.

”Euroopasta on tullut yhtenäinen markkina-alue myös musiikin suhteen. Erityisesti digitaalisten alustojen saaminen sopimusten piiriin on ollut keskeinen painopisteemme jo useamman vuoden ajan. Polaris Hubin avulla voimme sopia musiikin online-käytöstä kattavasti Euroopassa ja sen ulkopuolella ja siten tehostaa palveluamme suomalaisille musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille”, sanoo Teoston lisensoinnin päällikkö Markus Kaarto.

Teoston solmi ensimmäisen sopimuksen musiikin käytöstä YouTubessa jo vuonna 2013. Edellisen kerran sopimus uusittiin vuoden 2018 alussa. Koska uusi sopimus kattaa aiempaa laajemman alueen, se ei ole täysin vertailukelpoinen Teoston aiemmin solmimaan paikalliseen sopimukseen.

”Tavoitteemme on, että musiikin ammattilaiset saisivat kaikista kanavista asiallisen korvauksen musiikkinsa käytöstä. Reilut pelisäännöt musiikkialalla mahdollistavat sen, että Suomessa voidaan tehdä laadukasta musiikkia tulevaisuudessakin”, toteaa Risto Salminen.

*Digital Music in the Nordics 2020 -tutkimus